sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Kauden avaus!

Tosiaan olen käynyt helmikuussa seurakoulukisat, mutta ne olivat seurakisat, joten ei lasketa kauden aloitukseksi.
Tänään siis hyppäsin Oulun 3-tason estekisoissa kaksi 2-tason luokkaa, 90cm&100cm.

Omasta radastani ei ole kuvia, vain videot, joten laitan kuvia muutamasta radasta, joista otin pari kuvaa.
Perillä kisapaikalla olimme ensimmäisten joukossa. Kävimme näyttämässä rokotustodistukset, jonka jälkeen laitoimme Rommin. Rommi oli aamulla jotenkin rauhaton, ihan kuin olisi ollut ihan paniikissa. Se on viime aikoina muutenkin ollut jotenkin poissa oleva, kun torstaina sitä klipatessani, Rommi potkaisi minua :D En usko, että se oli tarkoitus, mutta minuun se osui. Onneksi ei käynyt pahasti, vaan kädessä on vain kaksi mustelmaa.
  Kun Rommi oli valmis, äiti lähti taluttamaan sitä ja minä lähdin kiertämään radan. Yhdeksänkymppinen oli 367.1, ensimmäisellä vaiheella esteitä oli 7 ja uusinnan viimeinen oli 11.
Rata oli helppo ja looginen, sillä tiesin reiti, vaikka ratapiirrosta en ehtinyt käydä katsomassa.

Radan kävelyn jälkeen hyppäsin ponin selkään ja aloin verryttelemään ponia ravissa ja käynnissä. Alussa Rommi oli kamalan laiska, mutta pian innostui niin, ettei halunnut keskittyä yhtään.
  Lähdin jo seitsämäntenä, joten aika nopeasti otin laukkaa ja aloin tekemään hyppyjä. Valmentajani Pia Lidström oli ohjastamassa minua verryttelyssä.
  Aluksi tulin 2 kertaa ristikolle ja Rommi tuntui todella oudolta. Luulin, että tästä ei tänään tule kyllä yhtään mitään.
Hyppäsin pari kertaa pystyn ja sitten okseria. Rommi lähti todella, todella kaukaa. Kuulin vain esteillä seisovien ihmisten "huokaukset" säikähdyksestä, kun Rommi välillä vetäisi aivan liian kaukaa!
  Rommi alkoi kuitenkin terästäytyä ja ajattelin, että ehkä me selvitään sittenkin.
Pian oli jo minun vuoroni lähteä radalle. Näytin Rommille yleisöä, nostin laukan ja lähdin matkaan.

Ensimmäiselle esteelle tuli vähän pohjaan, mutta Rommi oli tosi energinen, ehkä vähä liiankin.
Esteet sujuivat hyvin ja puhtaasti, joten jatkoimme toiselle vaiheelle. Käskin Rommia vähän reippaampaan laukkaan ja ponihan syttyi ihan kokonaan. Oli ongelmia saada se pysymään kaarteissa tasapainossa, kun se niin innokkaasti meni. Kympille huomasin paikan tulevan ihan pohjaan jos en olisi nopeasti tehnyt  jotain, puomi olisi todennäköisesti pudonnut. Joudin ottamaan pari aika rajua pidätettä, mutta hyppy tulikin sitten puhtaasti, kun sain paikan kauemmaksi.
 Koko rata tuli sitten puhtaasti ja ihan hyvällä ajalla, kun siirryimme johtoon.

Johdossa olinkin melkein koko luokan, mutta ihan viimeisillä ratsukoilla tipuin niukasti toiseksi ja sille sijalle jäin. Eli kakkossijalle! Hyvä Rommi!


Yllättävän hyvin meni ja vieläpä kauden ensimmäisissä estekisoissa.
Heti kunniakierrokselta päästyäni lähdin tutustumaan rataan ja arvostelu oli A.2.0, eli ei uusintaa. Esteitä oli siis vain 8 ja rata oli iha  yksinkertainen.

Metrissä lähdin jo neljäntenä, joten suoraan verkkaamaan.
 Verkkasin melkein samalla lailla, kun ysikympissä, joten en tarkemmin ala selittelemään. Rommi oli taas tahmea ja alkoi epäilyttämään miten se rata oikein sujuu.
Pian pääsin radalle ja aloitin. Rommi alotti taas hyvässä tempossa ja aloitimme puhtaasti.
  Paikat osuivat hyvin, mutta tulimme sarjalle.. A osalle tuli ihan pohjaan, joten Rommi otti kaksi laukkaa ja puomin putoaminen ei ollut kaukana. Jatkoimme siis puhtaalla radalla.
 Ja saimme puhtaan radan! Siirryimme luokassa toiselle sijalle.
Toisella sijalla pysyimme melkein koko luokan, kunne tipahdin kolmannelle sijalle ja siihen jäinkin. Olin siis jaetulla kolmannella sijalla ja meitä oli kolme tismalleen saman ajan saaneita! :D
Eli kakkos- ja kolmossijat tuli!

4 kommenttia:

  1. Miten pystyi olemaan A.2.0 kun se on nykyään kielletty??

    VastaaPoista
  2. Onko sulla lisää kuvia 90 ja 100cm luokista?

    VastaaPoista
  3. Vai että seurakisoja ei lasketa kisoiksi. Taino kauden avaukseksi, sama asia oikeastaan. Vituttaa tommoset ylimieliset.. huhhuh

    VastaaPoista

Asiallisia kommentteja blogiin, negatiiviset nimellä facebookissa tai muualla.
-Kiitos