tiistai 19. toukokuuta 2015

Hyvin menneitä kisoja

Kerron kaikista kisoista nyt mahdollisimman lyhyesti, joten tämä on tällainen pikapostaus!

Lauantaina 2.5 olin Tammyllä 1-tason estekisoissa, jossa hyppäsin luokan 60cm. Sara oli myös ensimmäisissään kisoissaan ja meni Tammyllä myös 60cm.
  Rommia ei mukana ollut, koska en sillä enää seuraestekisoja hyppää.
Minä ja Tammy sijoitumme toisiksi. Mummo oli jo vähän väsynyt, kun Sara hyppäsi sillä ennen minu, niin kaasut ei lähteny heti käyntiin! :D Sara oli lopputuloksissa 6/15 puhtaalla radalla.

Sunnuntaina 3.5 käytiin Rommin kanssa 2-tason koulukisoissa. Piti vähän käydä kokeilemassa, vaikka en ole kouluratsastaja. Menin luokan helppo B.
  
(c)Sara Jokinen
Verryttelyssä poni oli hyvä, mutta radalle pääsyä piti odottaa tosi kauan ja ei voinut kuin kävellä, joten Rommi sitten levisi ja se siitä sitten.
 Rommi on kouluaitojen sisällä aina nin kauhen herkkä, että jos ihan pienesti istunnalla hidastan esim. ravista käntiin, niin se pysähtyy. No saatiin kuitenkin 61% ja risat vaikka menikin ihan huonosti.

Sunnuntaina 10.5 suunnattiin Oulun Äimärautiolle 2-tason estekisoihin. Luokkina meillä oli jo vähän liiankin tutut 90&100cm.
Kuten kuvasta päätellä voi, meni hyvin! Molemmissa luokissa oli arvosteluna 367.1. 90cm rata oli helppo, vain yksi yksittäinen este, sarja ja loput olivatkin suhteutettuja. Saatiin melko huono aika, mutta sijoituttiin kuitenkin neljänneksi 44. lähtijästä.

(c) Ronja Vekki
Metrin rata oli vähän sokkeloinen ja välillä oli vähän vaikea muistaa sitä, mutta kyllä se lopulta jäi mieleen. Lähdin seitsämäntenä ja ennen minua oli tullut vain yksi puhdas rata ja pari hylättyäkin, joten olin aika hermona. Ysikympissä ajattelin, että kunhan sijoitutaan, se riittää, mutta nyt ajattelin, että miksi tyytyä vähempään, kun voi voittaa? Otin sellaisen asenteen että nyt voitetaan, vaikka vähän hermona kävinkin ja hoin koko ajan että "mitähän tästäkin tulee".

(c) Ronja Vekki
Perusrata tuli puhtaasti ja jatkoin uusintaan. Meinasin unohtaa 10. esteen, mutta se palasi mieleeni onneksi äkkiä. Uusinnassa oli yksi melko pitkä kaarre, joten otin siinä kunnolla kaasua.
  Ratsastin pidemmät tiet, kuin monet muut, mutta silti sain ajasta todella, todella hyvän ja siirryin johtoon! Kukaan ei sitten saanut yhtä nopeaa aikaa, kuin minä ja voitin 3 sekunnin erolla seuraavaan ratsukkoon. Ja näin estekisoissa se on melko paljon, koska tämä on tällaista sadasosa sekunttipeliä. Olimme 1/42.

14.5 oli helatorstain 2-tason estekisat Kalajoella. Hyppäsin taas 90&100cm luokat ja molemmissa oli arvosteluna 367.1. Kenttä oli tosi pehmeä paikoitellen ja tosi, tosi raskas ja vei laukkaa tosi paljon.

(c) Roosa Haapakoski
Radat olivat molemmissa luokissa melko erikoiset.
  Ekassa luokassa lähtölistat olivat muuttuneet, mutta siitä ei kuulutettu ollenkaan, joten en ehtinyt verkata juuri yhtään, kiva! Ennen minua ei ollut tullut yhtään puhdasta rataa, joten lähdin radale epävarmoin mielin. Rommi oli tosi laiskana, koska pohja söi Rommin laukkaa niiin paljon, että tuntui aivan hirveältä ratsastaa, mutta ei se ollut kuulema näyttänyt pahalta, vaikka siltä se tuntui.
Uusinnassa yritin ratsastaa vähän eteen ja tein pari lyhyttä tietä ja aika olikin aika hyvä, sillä voitimme ja seuraavaan ratsukkoon aikaa oli 10 sekunttia! :D

(c) Roosa Haapakoski
Metrissä lähdin ekana ja nyt onneksi sain hyvän verkan alle. Rata alkoi hyvin, vaikka paikat ei meinannut ihan osua.

(c) Roosa Haapakoski
Ensimmäinen vaihe sujui virheittä, joten jatkoin uusintaan. Yhdelle okserille ei löytynyt paikkaa millään, joten puomit sitten vain lenteli. Vielä viimeinen estekkin sitten putosi. Siihen tuli vain pieni hipaisu ja aluksi se puomi ei meinannut tippua, mutta lopulta sitten tipahti. Eli tulokseksi 0-8vp.
Ja uskomatonta! Jäin juuri sijoitusten alle, joten ei tosiaankaan kovin huonosti sitten mennyt. Koko luokassa tuli vain kaksi puhdasta rataa. Mulla oli kuitenkin reilusti nopein aika, joten ihan okei suoritus vaikka vähän puomeja lenteli.


Sunnuntaina 17.5 olikin oman seuran 1-tason koulukilpailut, joissa menin helppo C ja B. (En siis käy Rommilla 1-tason estekisoissa, mutta välillä 1-tason koulukisoissa, sillä en ole kouluratsastaja ja koulukisat ovat vain pientä hienosäätöä kenttäkisoja varten).
Helppo C:stä sain 65,75%  johon olen hieman pettynyt, mutta kuitenkin tuli voitto.

Helppo B:ssä meni paremmin ja sain 64,80%, joka on ihan okei ja voitin sitten senkin luokan!


  Seuraavat kisat on viikonloppuna lauantaina 90&100cm ja sunnuntaina 100cm Jyväskylässä.
  Olettehan muistaneet käydä heittämässä kysymyksiä tänne?

ÄLKÄÄ MUUTEN VÄLITTÄKÖ ULKOASUSTA, SILLÄ SE ON MUKKAUKSESSA. TIEDÄN ETTEI SE SOVI BANNERIIN! :)

3 kommenttia:

  1. Montako hevosta teillä entä mitkä niitten nimet on?

    VastaaPoista
  2. Montako hevosta teillä entä mitkä niitten nimet on?

    VastaaPoista
  3. Kaikki kuvat ei näy :(

    VastaaPoista

Asiallisia kommentteja blogiin, negatiiviset nimellä facebookissa tai muualla.
-Kiitos