torstai 7. tammikuuta 2016

Iltatalli

Hei! Mulla on nyt ideat tosi lopussa ja ratsastuspostauksia en oikein saa tehtyä, koska ei ole kuvaajaa, mutta teen nyt kuvapostauksen iltatallista ja kerron vähän mitä teen iltatallissa.

Oli melko pimeää, joten kuvat on otettu laadukkaasti salamalla, mutta jos ne nyt tämän kerran menisi. Voin myös tehdä joskus videopostausta iltatallista jos joku haluaa.

Yleensä menen 7 aikoihin, mutta esimerkiksi eilen ja tänään on ollut niin kylmä ilma, että olen menny jo viiden aikoihin ja hakenut hepat sisään kuudeksi.


 Ihan ekana siivoan Rommin ja Frion karsinat. Meille tuli muuten muutama viikko sitten hamppua uudeksi kuvikkeeksi! Viikonloppuisin siivoan karsinat tosin jo päivällä, mutta arkipäivisin illalla.
Kun karsinat on siivottu ja mahdollisesti lisätty kuiviketta, haen hevosille vedet. Mun pitää hakea ne itse, sillä meillä ei ole automaatteja tallissa. Nyt kun on ollut näin kylmää, on pitänyt hakea melko kuumaa vettä.
Sitten tietysti pitää hakea paalista heinät ja nyt kylmällä pitää laittaa melko reilusti heinää, että hevoset pysyy lämpiminä. (Heinässä ei ole hometta, se on vain vähän huurussa ja jäässä.)


Sitten laitan ruuat Rommille ja Friolle. Voin joskus tehdä postauksen erikseen, että mitä kaikkea ne syö.


 Sitten tietty pitää vielä hakea hevoset sisälle ja laittaa niille sisäloimet. Oon tosin joutunut pitämään niillä tallissakin toppiksia, kun siellä on melko viileä öisin. Päivisin Rommi joutuu käyttämään talliloimea + kahta toppista, koska se palelee aina niin hirveän paljon! :D

Lopuksi vielä lakaisin tallin, mutta siitä nyt ei ole mitään kuvaa.
Kommentoikaahan postausehdotuksia, kun ehdin vielä postata muutaman kerran viikossa ennen kuin alkaa taas olla hirveästi kokeita.



3 kommenttia:

  1. Kiva postaus! :) Oon lukenut sun blogia jo jonkin aikaa, ja tykkään paljon! Sut ja Rommin oon nähny myös kisoissa pari kertaa (:

    http://ellipo.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti paljon! :) Pitääpä käydä liittymässä vihdoin lukijaks sun blogiin kun on ollut jo pitkään tarkoitus, mutta aina unohtuu :p

      Poista

Asiallisia kommentteja blogiin, negatiiviset nimellä facebookissa tai muualla.
-Kiitos